Elden Ring lokikirja

Olen pelannut Elden Ringiä jonkin verran, mutta nopeasti peli alkoi tuntua ylivoimaiselta. Ei niinkään haasteen, vaan sokkeloisen maailman takia,joka on hirvittävän laaja. Eksyin lopulta, enkä oikein tiennyt mihin minun kannattaisi suunnata. Pelin kesken jääminen on kuitenkin jäänyt minulle hampaankoloon, joten olen ajatuksissani etsinyt uutta mahdollisuutta palata pelin pariin. Asia tuli puheeksi ystäväni Riikan kanssa, joka on osa roolipeliporukkaa jossa olen mukana, sekä myös pelannut kanssani jo aikaisemmin co-oppina pelejä. Riikka on kokenut ER-pelaaja ja tarttui innoissaan (?) haasteeseen lähteä kokemaan ER uudelleen minun kanssani.

Tämä myös madalsi omaa kynnystäni tarttua taas peliin. Olin juuri lopettanut Jedi Survivorin läpipeluun ja todennut että kaipaan taas haastavien pelien pariin. Tuumasta sitten vaan toimeen ja hahmon luontiin. Aiemmin pelasin samurai-hahmoluokalla, käyttäen sille tyypillisiä aseita ja varusteita, väistelyä ja verenvuodatus-taktiikkaa hyödyntäen. Nyt kuitenkin halusin tehdä hahmon joka on henkisesti Berserk-mangan päähenkilö Gutsin tyylinen. Raskas haarniska ja järkyttävän suuria kahden käden aseita käyttävä soturi siis. Valitsin hahmoluokaksi vagabondin, koska sillä oli ritarimainen habitus. Sen jälkeen oli aika mennä peliin.

Kuolin nopeasti hämppy vihulle, koska näppäinten lihasmuisti oli aivan väärässä asennossa aivoissani, johtuen siitä, että olin pelannut tosiaan Jedi survivoria. Kuoleman jälkeen päädyin Limgraveen ja totesin, että tosiaan, moninpeli vaatii PS+ tunnuksen. Niinpä kävin sen hankkimassa ja vihdoin ajattelin, että pääsemme Riikan kanssa yhdessä pelaamaan. Tämä ei kuitenkaan ollut kamalan yksinkertaista. Elden Ringin moninpeli on hieman erilainen käytännöltään kuin voisi yleisesti ajatella. Hahmot eivät vain hengaile toisen maailmassa ja seikkaile sielä kauniisti, vaan kaveri pitää kutsua omaan maailmaan. Kutsuttu kaveri voi seikkailla vain tietyllä alueella ja sielläkin vain jos alueen pääpomo on kukistamatta. Heti kun pomo kaatuu, tai jos jompi kumpi kuolee, niin pitää kaveri kutsua uudelleen paikalle, tai mennä toiselle alueelle.

Ajattelin, että voisi olla hauskaa dokumentoida matkaani ER: n parissa. Tämä alku pohjustaa lähtökohtia, ja itse verkkopelaamisen haasteita, mutta ehdin Riikan kanssa lopulta ihan pelaamaankin. Kaksikkomme kohtasi vihdoin toisensa Limgravessa, Ellehin kirkon raunioissa. Siellä oli hengailemassa jokin riutuneen joulupukin näköinen heebo, mutta jätimme hänet omaan arvoonsa ja lähdimme matkaamaan kohti pientä luolaa joka sijaitsi kirkon lähellä. Ennen kuin ehdimme kuitenkaan paljoa mitään tekemään, huomasimme, että maailmaamme oli tullut sinne kuulumaton tunkeutuja. Elden Ringin moninpeliä ei nimittäin voi pelata ilman sitä riskiä, että myös sinne kutsumattomia ihmispelaajia saattaa tulla omista maailmoistaan tunkeutumaan minun versiooni Lands betweenistä, ja tarkoituksena näillä tunkeutujilla on yleensä hakata minut ja kumppanini maanrakoon mahdollisimman tehokkaasti.

Rohkeasti lähdimme taistoon tätä tunkeutujaa vastaan, mutta valitettavasti vastus oli aivan liian kova. Onneksemme kuoltuamme minun maailmaan ei voi kukaan tulla 15 minuuttiin. Niinpä kehitin hahmoani hetken rauhassa ja sitten menimme suoraan sivuluolastoon johon alun perin olimme menossa. Se mentiin läpi helposti, matkan varrella oli vain säälittäviä koiria (kaipa joku niitä susiksi voisi sanoa) ja joku vaatimaton pomovastustajan tapainen. Sen jälkeen lähdimme kohti läheistä vihollisleiriä.

Putsasimme senkin sujuvasti, kunnes kauhuksemme huomasimme jälleen joutuneemme invaasion kohteeksi. Vieläpä saman tyypin kanssa kuin edellisellä kerralla. Riikka jäi urhoollisesti taistelemaan tätä tunkeutujaa vastaan, jotta minä pääsisin karkuun, mutta vaikka sain hieman etumatkaa, niin se ei valitettavasti riittänyt alkuunkaan. Totesin että parempi antaa hänen hoitaa minut nopeasti ja laskin aseeni. Tällainen taktiikka ei tietenkään tunteutujan verenhimoa tyydyttänyt, joten hän alkoi leikitellä kanssani. Lopulta sitten heilutin hilpariani sen verran pelottavan näköisesti, että hän vihdoin päästi minut kärsimyksestä ja sain jatkaa itse pelaamista. Haahuilimme etelän suuntaan gracelta toiselle (miten tämän Gracen kääntäisi? Käytännössä hehkuvia nuotioita jotka toimivat tallennus- ja turvapaikkoina.) Vartin välein tunkeutujia tuli röyhkeästi kimppuumme ja yleensä kuolimme heitä vastaan heti. Aloin jo olla aika kyyninen jokaista ulkopuolista kohtaan, kunnes kohtasimme enkelin. Tai no, ei hänen käyttäjänimensä oikeasti ollut enkeli, mutta se olisi hyvin kuvannut häntä, sillä sen sijaan että hän olisi hyökännyt kimppuuna me, hän viittoihin meitä tulemaan luokseen. Riikka oli tilanteessa fiksumpi ja piti etäisyyttä, mutta minä menin naiivisti heti katsomaan mitä asiaa enkelillä oli. Enkeli olikin sellaisella asialla liikkeellä, että hän halusi lahjoittaa meille melkoisen määrän jotain tavaroita joista sai hirvittävän määrän riimuja, joita voi käyttää sekä hahmonkehitykseen, että tavaroiden hankkimiseen kaupasta. Kiitollisena keräsin kaiken tavaran mitä hän pudotti, kun taas Riikka tyytyi katselemaan sivusta. Jotain hän mutisi että liian helppoa tai jotain muuta vastaavaa. Kun olin kerännyt kaiken, enkeli kääntyi, ja lensi (lue:poistui) taivaaseen (omaan instanssiinsa).

Mutta tämän kummallisempia ensimmäisessä pelisessiossamme ei tapahtunutkaan. Etenimme vielä hieman etelään seuraavalle gracelle ja sitten lopetimme. Jäimme kuitenkin vielä pohtimaan, että kolmannen jäsenen myötä peli voisi olla vielä hauskempi ja turvallisempi, kun emme kuolisi jokaiseen tunkeutujaan joka maailmaamme saapuisi.

Vaan mistä sellaisen löytäisi?